Vauvan ensimmäisen vuoden aikana tapahtuu ihan hurjasti kasvua ja kehitystä. Ensimmäiset pari viikkoa hän on aivan pieni nyytti, jona aikana on hyvä ajankohta ns. vastasyntyneen kuvaukselle. Muutaman kuukauden ikäisen kanssa voi jo aivan eri tavalla kommunikoida, kun vauva alkaa kiinnostua ympäröivästä maailmasta ja tutkii maailmaa ja omaa kehoaan innokkaasti. Puolen vuoden iässä useimmat vauvat jo lähtevät liikkeelle: kääntyvät, ehkä kierivät ja osa jo ryömiikin. Moni osaa myös jo istua ainakin tuettuna tovin. Vielä pari kuukautta, ja hän ehkä jo konttaa, nousee tukea vasten pystyyn – ja ensimmäisen syntymäpäivän tienoilla moni vauva ottaa jo ensiaskeliaan! Ensimmäisen vuoden aikana on siis monta erilaista kehitysvaihetta, jotka kenties haluat ikuistaa kuviksi itsellesi ja ehkä myös sukulaisillesi ja tuttavillesi.
Vauvakuvaus voidaan toteuttaa joko toivomassanne miljöössä tai rauhaisasti kotonanne. Kuvaukseen varaan aina aikaa noin tunnin, jotta saamme kuvata rauhassa hoppuilematta, ja jotta kuvauksen lomassa on hyvin aikaa myös imetykselle, vaipanvaihdolle ja sylittelylle. Kuvaan vauvat aina hyvin herkällä otteella, ja tyylini on dokumentaarinen ja lifestyle-henkinen: ohjaan tilannetta tarpeen mukaan, mutta teillä on tilaa olla omia itsejänne. Tarkasti aseteltuja vastasyntyneen kuvia en ota. Pienen vauvan kuvaan mieluiten äidin tai isän sylissä, jolloin kuviin tallentuu myös vanhempien hellyys ja rakkaus pientä ihmisenalkua kohtaan. Monelle äidille tärkeitä ovat myös imetyskuvat, joille tunnin kuvauksessa on hyvin aikaa. Myös isommat sisarukset ovat tervetulleita: mikäs sen parempi, kuin tallentaa koko perhe uuden tulokkaan kanssa yhdessä!
Isompien vauvojen kanssa kuvaus eteneekin sitten hyvin lapsentahtisesti: kuvataan lasta hänen mielipuuhissaan: tutkimassa maailmaa, harjoittelemassa ensi askeliaan, leikkimässä lempileluillaan – ja toki myös vanhempien ja koko perheen kanssa.